Anna huolesi ihmeitä tekevän Jumalan käsiin

”Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta, vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle. Mutta minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen, hänen, joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää, joka antaa sateen maan päälle ja lähettää vettä vainioille, että hän korottaisi alhaiset ja surevaiset kohoaisivat onneen.”…

Isä meidän – rukous

”Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä kuten taivaassa. Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia….

Suojeleva Psalmi onnettomuuksia ja sairauksia vastaan

Jokaista suomalaista huolestuttaa tänä päivänä koronavirus, varsinkin heitä, jotka kuuluvat riskiryhmään. Riittävän hygienian ja järkevän varovaisuuden lisäksi meillä on turvana Taivaan Isän suojelus, kun luotamme Hänen Sanansa lupauksiin. On hyvä tehdä *ristinmerkki aamuin illoin itselleen ja lapsilleen ja rukoilla suojelusta. Tämän allaolevan Psalmin sanat sopivat tähän päivään kirjaimellisesti ja myös symbolisella tavalla. Kyykäärme, lohikäärme ja…

Psalmi jumalattomia vihollisia vastaan

” Älkööt he minusta iloitko, jotka syyttä ovat minun vihamiehiäni; älkööt silmää iskekö, jotka asiatta minua vihaavat. Sillä he eivät puhu rauhan puheita, vaan miettivät petoksen sanoja maan hiljaisia vastaan. Sinä, Herra, näet sen, älä ole vaiti ! Herra, älä ole minusta kaukana ! Heräjä ja nouse, minun Jumalani ja Herrani, hankkimaan minulle oikeutta ja…