Minkä Jeesus kertoo pimeässä, se julistakaa päivänvalossa

”Minkä minä sanon teille pimeässä, se puhukaa päivänvalossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne, se julistakaa katoilta.”

Matteus 10 : 27 Jeesuksen sanoja

Jeesus puhuu meille Pyhän Hengen kautta hiljaisena kuiskauksena ja usein juuri niinkuin tuossakin jakeessa sanotaan; aamuhämärissä tai illalla juuri nukkumaan mennessä. Jeesuksen kuiskauksia ei ole tarkoitettu salaisuuksiksi, vaan muille jaettaviksi, koska niin me opimme toistenkin kokemusten kautta tuntemaan Jeesuksen.

Kerron yhden esimerkin, missä tulee esille se, kuinka Hän meitä pienissäkin asioissa ohjaa. Laitan aina aamuksi herätyskellon soimaan vaikka olen eläkkeellä, koska heräilen pari kertaa joka yö ja sen vuoksi nukkuisin vaikka kuinka pitkään aamulla ilman herätystä. Parina päivänä unohdin asettaa herätyskellon päälle. Ensimmäisenä aamuna kuulin normaaliin heräämisaikaani kun Pyhä Henki sanoi nimeni aika tiukkaan sävyyn. Jäin vielä hetkeksi peiton alle, mutta kuuntelin, onko Hänellä muuta asiaa. Ei ollut, joten ymmärsin, että Pyhä Henki vain herätteli minua. Toisena aamuna kuulin selvän armeijamaisen käskyn: ’Nyt ylös, ulos ja lenkille!’ Nousin ylös, join aamukahvin ja lähdin lenkille. Sain sinä päivänä muutenkin tavallista enemmän aikaan. Hän ei herättänyt minua liian aikaisin, vaan normaaliin aikaan, jolloin muutenkin heräisin, silloin kun kello on soimassa. Tiedän, että Hän ajatteli minun parastani. Saan seuraavana iltana paremmin unen, jos en nuku aamulla liian pitkään. Pyhä Henki huolehtii kanssamme niistä tavoitteista, joita itse olemme asettaneet itsellemme. Hän on muistuttanut minua myös nukkumaan menosta ajoissa iltaisin.

Jeesus on kiltti, mutta Hän on myös tomera oikeissa asioissa. Tämän me tiedämme Raamatun kertomuksestakin, kun hän kaatoi temppelissä rahanvaihtajien pöydät. Silloin Hän puolusti Isän rukoushuonetta ja ihmisiä, jotka rukoilivat temppelissä. Jeesuksen suuttumuksella on aina hyvät ja puhtaat tarkoitukset meidän parhaaksemme. Emmehän halua kapinoida Jeesuksen rakkautta vastaan, joka ohjaa meitä aina oikealle tielle.

Taivaan Isän siunausta ja kaikkea hyvää !