Mitä tarkoittaa kymmenykset

”Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta.

Mutta te sanotte: ’Missä asiassa me sinulta riistämme?’

Kymmenyksissä ja antimissa.

Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.

Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.”

Malakia 3 : 8 – 10

Kymmenyksillä tarkoitetaan kymmentä prosenttia tuloista, jotka lahjoitetaan seurakunnalle. Vanhan Testamentin aikaan sillä tarkoitettiin esim. sadon ensimmäisiä hedelmiä, tai karjan ensimmäisiä esikoisia. Vaikka tämä Raamatun kohta on Vanhassa Testamentissa, sillä on symboli nykyaikaan. Kristillinen ev.lut seurakunta tarvitsee edelleenkin lahjoitusvaroja toimiakseen ihmisten hyväksi. Raamatun tekstin kehoitus kymmenyksistä on Jumalan viisautta. Jumala haluaa, että seurakunnilla olisi aina varoja auttaa vähävaraisia.

Tiedän, että tämä kohta Raamatussa aiheuttaa paljon tunnekuohua, varsinkin heissä, jotka eivät halua lahjoittaa rahaa kirkon hyväntekeväisyyteen. Joidenkin ihmisten on vaikeaa luopua omastaan, vaikka siitä riittäisikin yhteiseen hyvään. Jopa verojen maksu on joillekin ihmisille vastahakoista. Kristinopin mukaan se johtuu ihmiskunnan syntiinlankeemuksesta jo aikojen alussa ja sen mukana tulleesta itsekkyydestä. Jumalan tarkoitus on, että hyvinvointi olisi tasa-arvoista ja kaikille yhteistä.

Jumalan omaisuutta on kaikki maan päällä ja taivaassa ja sen vuoksi Hän sanoo, että ihminen ’riistää Häneltä’, jos ei lahjoita mitään yhteiseen hyvään. Kun Kristuksen kautta ihmiskunta on siirtynyt armon liittoon Jumalan kanssa, Jumala ei kristinuskon nykytulkinnan mukaan vaadi kymmenyksiä meiltä, mutta ihan varmasti Hän toivoo ja kehoittaa meitä osallistumaan vapaaehtoiseen hyväntekeväisyyteen. Siten olemme ’hyviä huoneenhaltijoita’, eli kelvollisia Jumalan omaisuuden käyttäjiä. Jeesuskin, meidän Mestarimme, opetti antamaan almuja.

”Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele.”

Luukas 12 : 33

Vanhan Testamentin aikana Jumala halusi uhrikseen aina parasta, mitä ihmisillä oli tarjota. Uhrattavan eläimen tuli olla nuori ja terve. Siitä voidaan päätellä, että tänäänkin Jumala on mielissään, jos ensin palkkapäivänä annamme lahjoituksen seurakunnan hyväntekeväisyyteen ja sen jälkeen käytämme rahat omiin tarpeisiimme. Se myös toteuttaa Jeesuksen opetusta ja esimerkkiä epäitsekkyydestä. Lahjoittaminen vähävaraisille osoittaa uskollisuutta Jumalan tahtoa kohtaan.

Voin antaa oman todistukseni tästä asiasta, että se rahamäärä, minkä olen lahjoittanut hyväntekeväisyyteen vuosien mittaan, on tullut minulle takaisin tavalla tai toisella ajan kanssa. Jumala pyytää meitä luottamaan Häneen sanoen: ’siten koetelkaa minua’. En kuitenkaan kehoita lahjoittamaan viimeisiä ruokarahoja, sillä jotkut ihmiset ovat taloudellisen avun vastaanottajia ja jotkut toiset ovat lahjoittajia. On tarkoitus, että hyväosaiset huolehtivat vähäosaisista. Vähäosaiset voivat kantaa kortensa kekoon muulla tavoin Jumalan seurakunnassa, vaikka todistamalla muille Jumalan armosta ja rakkaudesta ja rukoilemalla muiden puolesta.

’Iloista antajaa Jumala rakastaa’. Rakkaus ja ilo auttamisessa on tärkeää, kuten Paavali kirjoitti. Ei ole tarkoituksenmukaista antaa apua muille siten, että se aiheuttaa itselle vaikeuksia tai mielipahaa.

”Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.”

Paavalin ensimmäinen kirje korinttolaisille 13 : 3

(Tämä blogi ei kerää lahjoituksia.)