Ihmisarvo on jokaisella sama

”Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi, sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus. Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne. Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.”

Matteus 23 : 10 – 12

Ihmisten puheissa on vieläkin – tällä vuosituhannella – kanssaihmisten eriarvoiseksi leimaamista. Mikään lakipykälä ei määrittele sellaista, vaan se on ihmisten itse keksimää ja suusta suuhun puhuttua luokkajaottelua. Sanomalehdetkin kirjoittavat ihmisistä näillä termeillä; keskiluokka, alaluokka ja yläluokka. Voisin esimerkin vuoksi kärjistää asian niin, että sehän on melkein kuin elettäisiin Intiassa, jossa puhutaan kastijaosta. Ja Intia on vieläpä kehitysmaa, mutta meidän luulisi olevan täällä Suomessa nykyaikaisempia.

Jos minä saisin päättää, tällaiset ihmisten keksimät luokkajaottelut olisivat lailla kiellettyjä ja niistä kirjoittelu lehdistössä ja somessa olisi sitä myös. Syynä se, että ihmisten jaottelu ja yleistäminen on kovin pinnallista, eikä se ole Jeesuksen mielen mukaista, kuten edellisestä Raamatun jakeesta voimme lukea. Ihmisten eriarvoistaminen on ajanut monia ihmisiä masennukseen ja jopa itsetuhoon, mikä on turhaa arvokkaiden ihmiselämien tuhlaamista. Täysin turhaa. Ihmisten eriarvoiseksi leimaaminen on kanssaihmisten tuomitsemista ja henkistä väkivaltaa suuressa ja hyvin laajassa määrin. Jeesus varoitti tuomitsemasta ketään, sillä tuomio käy itse itseään vastaan.

”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan: ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.”

Matteus 7 : 1 – 5

Luokkajaot tehdään ihmisten puheissa esim. koulutuksen, ammatin, varallisuuden, siviilisäädyn, terveyden ja ulkonäön perusteella. Kyllä, myös ulkonäön perusteella. Olemmehan kuulleet kun joku on ollut kiinnostunut kauniista ihmisestä, hän on saattanut sanoa: ’En yllä hänen tasolleen’, koska ei ole kokenut olevansa yhtä kaunis. Tai hän on saattanut sanoa siitä ihmisestä, että hän on ’laadukas’ kauneuden vuoksi, ihan niin kuin hyvin tehdystä tavarasta sanotaan. Jos vähävarainen ja kouluttamaton, yhteiskunnan ns. ’alimpaan luokkaan’ kuuluva ihminen rikastuisi yhtäkkiä, vaikkapa lottovoitolla tai perinnöllä, olisiko hän sen jälkeen ’korkeampaan luokkaan’ kuuluva ihminen, vaikka hän olisi persoonaltaan juuri sama ihminen kuin ennenkin ? Tai putoaisiko ’yläluokkaan’ kuuluva ihminen alimpaan kansalaisluokkaan, jos hän kokisi taloudellisen romahduksen, vaikka hän olisi edelleen muutoin sama ihminen ? Tai onko leski tai eronnut oikeasti alempiarvoinen ihminen kuin toinen, avioliitossa elävä ihminen, vaikka hän on sama ihminen kuin oli avioliitossa ollessaan ? Tai jos leski tai eronnut avioituu uudelleen, muuttuuko hänen yhteiskunnallinen asemansa siinä hetkessä taas toiseksi ? Ihmisten keksimät luokkaerot näyttävät olevan häilyväisiä ja hyvin nopeastikin muuttuvia, voisin verrata sitä portaikossa ylös-alas juoksemiseen. Varsinkin nykyaikana ihmisten elämäntilanteet voivat muuttua hetkessä toiseksi ja esimerkiksi koronavirus on aiheuttanut paljon muutoksia ihmisten elämään. Monet ahkerat yrittäjät ja aiemmin menestyneet esiintyjät ovat joutuneet työttömyyskortistoon ja vakava sairaus on vienyt perheiltä isiä ja äitejä.

Jos piirtäisin tikku-ukon ympyrän sisään, sillä voisin kuvata jokaisen yksilön ihmisarvoa, joka on olemassa ilman mitään ulkoisia saavutuksia. Kaikki muut asiat ihmisen elämässä piirtäisin ympyrän ulkopuolelle, kuten varallisuuden, terveyden, menestyksen ja perhesuhteet. Millä tavoin nuo ympyrän ulkopuolella olevat asiat muuttuvatkin, ne eivät vaikuta ympyrän sisällä olevaan yksilön ihmisarvoon. Ihmisarvo on ja pysyy samana ulkoisista puitteista huolimatta, vaikka maailman ihmiset puhuvatkin mitä tahansa. Sitä ympyrän sisällä olevaa ihmistä Jeesus rakastaa ja kutsuu luokseen, ulkoisista puitteista välittämättä. Hän on valmis antamaan kaikki virheet, synnit, epäonnistumiset ja myös menestyksen aiheuttaman ylpeyden anteeksi, eikä Hän erottele ketään ihmisten keksimien luokkaerojen perusteella. Taivaan portista ei pääse sisälle kyynärpäätaktiikalla. Kun Hän kerran tulee takaisin, Hänelle tärkeintä on se, kuka on luottanut Häneen ja seurannut Hänen neuvojaan. Maailman keksimät eriarvoiset luokkaerot haihtuvat silloin tomuna ilmaan ja vain uskollisten uskovien sisäinen kirkkaus ja luottamus Hyvään Paimeneen merkitsee.

Jokaisella uskovalla on oikeus antaa synninpäästö katuvalle ihmiselle, joka haluaa ottaa Jeesuksen vastaan elämänsä Herraksi ja joka pyytää anteeksi syntejään ja epäuskoaan. Synninpäästöä antava uskova ei saa heiluttaa tuomion ruoskaa siinä tilanteessa, vaan armon täytyy tulla yhtä suurena ja kaikenkattavana kuin se itse Jumalalta ja Jumalan Pojalta Jeesukselta on tullut meidän osaksemme. Kun annat vilpittömän synninpäästön, avaat lähimmäiselle portin taivaan valtakuntaan. Mikä voisikaan olla tärkeämpi palvelus tässä maailman ajassa ja siitä saamme kiittää Jeesusta, jonka uhriveressä armo kirkastuu. Jos sinulla on tilaisuus, älä jätä käyttämättä synninpäästön mahdollisuutta, sillä se on tärkein ja ihanin teko, minkä voit tehdä.

”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: ’Laupeutta minä tahdon enkä uhria’. Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä.’

Matteus 9 : 12 – 13