Älä vainoa kirkkoa !

on

En halua loukata ketään ihmistä tai seurakuntaa, mutta tämän seuraavan asian haluan nostaa esille, koska se on moraalisesti väärin ja loukkaa isoa joukkoa ihmisiä. Olen pitänyt rehellistä linjaa blogissani ja niin teen tässäkin asiassa.

Olen huomannut jo kauan ja lukuisissa yhteyksissä, kuinka helluntaikirkko puhuu systemaattisesti kirkkoa vastaan. Siitä löytyy satoja todisteita ympäri Internettiä videoissa ja kirjoitetuissa artikkeleissa, painetuissa kirjoissa ja kommenteissa. Ei siis ole kyse vain minun tulkinnastani tai ymmärryksestäni. Yllättävän moniin helluntailaisten hengellisiin puheisiin on sisällytetty kritiikki kirkkoa vastaan, vaikka puheenaihe on alunperin jotain muuta. Eräässä hengellisessä TV-ohjelmassa sanottiin kesken muun puheen, että ’kirkkoja ei pitäisi olla ollenkaan olemassa’. Suomessakin on vanhoja kauniita puukirkkoja tuhopoltettu, joten tulkitsen tällaisen puheen – kirjoitettuna tai puhuttuna – vihaan yllyttämisenä.

’Kirkko’ ei käsitteenä tietenkään tarkoita helluntaisrk:n puheissa vain kirkkorakennusta, vaan myös kirkkoon kuuluvaa seurakuntaa. Kun sanotaan, että ’kirkkoja ei pitäisi olla olemassa’ tarkoitetaan sillä sitä, että kirkossa käyvää ev.lut seurakuntaa ei saisi olla olemassa. Se on selkeä hyökkäys ev.lut seurakunnan jäseniä ja työntekijöitä kohtaan. Kirkkojen systemaattinen arvostelu siis arvostelee tiettyjä ihmisiä ja heidän uskoaan.

Eilen törmäsin sattumalta netissä englanninkieliseen ’uskovan’ blogikirjoitukseen, joka oli synkkää luettavaa. Hän haukkui pitkässä kirjoituksessaan kirkon monisanaisesti. Hän haukkui kirkossa kävijät, ettei heillä muka ole omaa uskoa, vaan he olisivat ulkokultaisia ja itsekkäitä. Hän haukkui kirkon kokonaisuudessaan, ettei kirkko tee mitään ihmisten hyväksi ja käytti syytöksessään lainausta ”hedelmistään puu tunnetaan”. En edes halua toistaa kaikkea lukemaani törkyä. Kirjoitus oli niin avointa vihaa täynnä, että se vaikutti sielunvihollisen työltä. Miksi itseään kristityiksi sanovat ihmiset vainoavat muita kristittyjä ? Eikö kaikki muu vaino kristittyjä kohtaan maailmassa riitä ? Miksi helluntaiseurakunta tekee itsestään kirkon vihollisen ? Kirkko ei ole kenenkään vihollinen, eikä uhkaa, eikä vaaranna ketään.

On aivan eri asia keskustella rauhanomaisesti Raamatun tulkinnoista, kuin hyökätä systemaattisesti ja säännöllisen toistuvasti jotain ihmisjoukkoa eli seurakuntaa vastaan. Lakitermein sellaisesta voisi käyttää sanoja ’panettelu’ ja ’mustamaalaus’ kun se toistuu säännöllisesti. Mustamaalaus on kyseessä silloin, kun väitetään asioita, jotka eivät pidä paikkaansa ja kohdistetaan ne valheelliset väitteet johonkin tiettyyn ihmiseen tai ihmisryhmään, yritykseen tai organisaatioon. Yleensä mustamaalauksen takana on mustamaalaajan oma etu ja usein myös kateus jotain sellaista kohtaan, jonka mustamaalaaja kokee kilpailijaksi. Aivan varmasti tämän ilmiön takana on saada ihmiset pois kirkosta ja liittymään helluntaiseurakuntaan. Kukaan ei voi olla tiedostamatta sitäkin tosiasiaa, että mitä enemmän jäseniä helluntaiseurakunta saa, sitä enemmän sille virtaa rahaa.

Tein sen johtopäätöksen luettuani yllä mainitun englanninkielisen artikkelin, että tällainen systemaattinen kirkon arvostelu on todennäköisesti lähtöisin USA:sta, josta helluntaiseurakunta on saanut alkunsa. Ymmärtääkseni sieltä edelleenkin tulevat helluntaiseurakunnan opilliset säännöt ja ohjeet. Suomessakin näemme amerikkalaisia hengellisiä ohjelmia ja niissäkin arvostellaan ja vähätellään heidän kirkkoa ’vääräoppisena’ tai pinnallisena kirkkona. Mitä kirkkoa amerikkalaiset sillä tarkoittavat, sitä en tiedä. En tiedä sitäkään, millaisia eri kirkot ovat USA:ssa, esim. tekevätkö ne hyväntekeväisyyttä, tai mihin yleensä perustuu heidän väite, etteivät ’kirkot tee mitään’.

Joka tapauksessa tässä on nyt otettu Amerikasta vääränlaista mallia, kun on lähdetty myös Suomen kirkkoa parjaamaan. Suomessa ev.lut kirkko on mm. maan suurin ruoka-avun jakaja ja tekee myös lähetystyötä ja hyväntekeväisyyttä kehitysmaissa. Kirkon piirissä toimii vapaaehtoisia seurakuntalaisia avustavissa tehtävissä, joka on vain yksi merkki siitä, että ihmisillä on aito usko. Kirkko ei ole parjannut helluntaiseurakuntaa sillä tavoin säännöllisesti, kuin helluntaiseurakunta parjaa jatkuvasti kirkkoa. Kirkko on kääntänyt kiltisti toisenkin posken.

Suomen helluntaiseurakunnan jäsenet ovat ottaneet muutakin mallia amerikkalaisesta uskonopista, yksi sellainen mainittakoon, että uskovien tulisi pukeutua hyvin ja naisilla tulisi olla meikkiä ja kaunis kampaus. Raamattu puhuu kyllä ’puhtaista vaatteista’, mutta se tarkoittaa hengellisiä vaatteita, eli uskon puhtautta, vanhurskautta ja pyhitystä. Siistissä ulkonäössä ei ole mitään väärää, mutta meikkiä ja kalliita vaatteita ei Jumala meiltä vaadi. Meikkaus on amerikkalaisten naisten tapa osoittaa siisteyttä, mutta Suomessa riittää puhtaus. On vähän ristiriitaista ajatella, että Jumala vaatisi naisilta meikkaamista, kun kuitenkin monet meikit ovat ympäristölle ja ihmiselle haitallisia. Erään amerikkalaisen hengellisessä puheessa hän puhui ystävästään, joka ei pitänyt meikkaamisesta, mutta puhuja sanoi, että se vaiva pitää tehdä Jumalan vuoksi. Eräs suomalainen evankelista sanoi puheessaan, että ’ulkonäöstä näkee onko ihminen uskossa’. Siinä kuului amerikkalaisten arvomaailma, mutta Jeesus kehoitti opetuslapsia lähtemään evankelioimismatkalle ilman laukkua ja kenkiä. Se on vertaus luottamuksesta Jumalaan, mutta myös siihen, että usko on ihmisen hengessä, ei vaatteissa. Minä vertaisin vaatevaatimusta tekstiiliurheiluun. Käytkö lenkillä useammin sen vuoksi, että kaapista löytyy hienot merkkiurheiluvaatteet ? Ainakaan minun lenkkeilyyn ei ole eroa siinä, onko jalassa vanhat vai uudet lenkkarit, lenkkeilen molemmilla juuri saman verran. Ei todellinen hengen uskokaan ole vaatteista kiinni, kaikilla uskovilla ei edes ole varaa pukeutua hienosti ja he ovat Jumalalle yhtä rakkaita kuin koreasti pukeutuneet. Nostin tämän asian esiin tässä yhteydessä, koska helluntaisrk on syyttänyt kirkkoa usein pinnallisuudesta. Suomalaisessa ev.lut kirkossa ei ole vaatevaatimuksia, vaikka jotkut miehet tulevatkin kirkkoon puku päällä. Suomen ev.lut kirkkoon saa mennä omana itsenään ja ilman meikkiä, eikä kukaan siitä kommentoi.

Helluntaiseurakunta myös usein – oikeastaan joka puheessa – moittii muita uskovia ’uskonnollisuudesta’ vaikka heillä itsellään on hyvin tarkat opilliset rajat ja tavat, joita he noudattavat. Tämäkin on rivien välistä kohdistuva kritiikki ev.lut seurakuntaa ja kirkkoa kohtaan, jossa noudatetaan Jeesuksen asettamia sakramentteja. Minun iäkäs äitini viimeisenä elinvuotenaan yritettiin saada eroamaan kirkosta sillä, että uhkailtiin hänen joutuvan muuten helvettiin. Jeesus opetti, että kadotustuomiota ei saa antaa.

Muistutan vielä, että todisteet näistä kaikista asioista, mitä olen tässä artikkelissa kirjoittanut, löytyvät laajasti mm. Internetistä. Ymmärrän kyllä, että evankelistat ovat saaneet oppinsa ja asenteensa omalta seurakunnaltaan, mutta yksilöiden pitäisi myös ajatella itse, mikä on oikein tai väärin. Yhteenvetona sanoisin, että säännölliset ja toistuvat panettelut kirkkoa vastaan ovat väärin ja valheellisia. Ne loukkaavat minua ja muitakin kirkossa kävijöitä ja ehkä myös niiden työntekijöitä.

Vainot kirkkoa vastaan pitää lopettaa. Sellainen ei kuulu kristityn käytökseen, enkä usko, että Jeesus haluaisi sellaista. Jeesus haluaa, että uskovat ovat sovussa keskenään ja pitävät Jumalan tahdon.


Jeesus puhui maailman lopun enteistä : ”Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan. Ja monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monta. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.”

Matteus 24 : 9 – 13

Photo by Dimitry Anikin on Pexels.com