Koko luomakunta tottelee Jumalaa

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Kirjoitettu on: ’Sinun pitää kumartaman Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoata palveleman.’

Luukas 4 : 8

Näin Jeesus sanoi paholaiselle joka kiusasi Jeesusta. Paholainenkin on Jumalaa alempi henki ja Jumalan tuomiovallan alainen. Luomakunta, johon kuuluvat eläimet, luonto, taivaan henkiolennot ja ihmiset, ovat kaikki Luojan luomia ja siksi me kaikki olemme Luojamme alaisia. Jeesus oli maailman luomistyössä mukana alusta alkaen ja sen vuoksi luomakunta tottelee Kristuksen nimeä.

”Ja Jumala sanoi: ’Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

1. Mooseksen kirja 1 : 26 – 27

Jeesus sanoi, että jos uskoisimme tarpeeksi, voisimme siirtää vuoria. Salaisuus piilee siinä, että kun vetoamme Kristuksen nimeen, luonto tottelee, sillä luonto tietää, kuka sen Luoja on. Luonto ei tottele meidän omia käskyjämme, vaan se tottelee Kristuksen nimeä. Minä kokeilin sitä kerran erääseen taipuneeseen puunrunkoon. Kävelin kapearunkoisen taipuneen puun ohi ja käskin sitä suoristumaan Kristuksen nimessä. Ensin ei tapahtunut mitään, mutta kun kävelin puun ohi parin viikon päästä, se oli oiennut pystysuoraksi. Harmi, kun en ottanut siitä valokuvaa todisteeksi. Kokeilin Kristuksen nimen voimaa myös sisällä lentelevään paarmaan. Sanoin sille: ’Kristuksen nimessä, lennä ulos ovesta’. Paarma lensi heti välittömästi suoraan ovesta ulos. Meille ihmisille annettiin valta eläimiin ja luontoon jo luomistyössä, joten tämä ei ole edes kovin suuri ihme, mutta harva ihminen huomaa käyttää Kristuksen nimeä luonnon hyväksi. Luonnon tasapainoa ei ole kuitenkaan hyvä mennä horjuttamaan. Emme voi pyytää, että esimerkiksi aurinko paistaisi koko ajan, vain siksi että se meille itselle olisi hauskaa, sillä pohjoinen luontomme tarvitsee myös sadetta ja lunta. Taivaan Isä tietää, mikä luonnolle on hyväksi ja sen vuoksi yleisesti ottaen luonnon tasapainoa voi rukoilla.

”Kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa.”

Paavalin kirje filippiläisille 4 : 13

Puhutaan paljon eläinten vaistosta, mutta oikeastaan sen vaiston takana on Luojamme, joka hallitsee ja ohjaa kaikkea luotuaan. Eläimet osaavat paeta metsäpalon tai tulvan tieltä pois jo ennenkuin katastrofi on näköpiirissä. Ne tottelevat Luojansa varoitusta välittömästi, epäilemättä. Toisin on ihminen, joka vastustaa vaistoaan – eli Luojan varoitusta – ja kuvittelee, että oma järki on viisaampi kuin Kaikkivaltiaan yli maailmankaikkeuden näkevä silmä.

Ihmisen keho on myös Luojan luoma ja sen vuoksi ihmeparannukset toimivat, koska siinä prosessissa vedotaan Kristuksen nimeen ja vereen. Ihmisen kehokin on Kristuksen nimen ja Raamatun Sanan alainen. Ihmeparannukseen ei välttämättä tarvita ulkopuolisia henkilöitä, vaan jokaisella uskovalla on mahdollisuus parantaa rukouksen ja Kristuksen nimen avulla itseään. Tämä voi vaatia sitkeää harjoittelua, mutta Jeesuksen lupauksen mukaan se toimii, kun uskomme. Henkilökohtainen usko on siinä avainasemassa, sillä emme saavuta mitään voittoja nojautuen vain toisten ihmisten uskoon.

”Me tiedämme, ettei Jumala kuule syntisiä; vaan joka on jumalaapelkääväinen ja tekee hänen tahtonsa, sitä hän kuulee.”

Johanneksen evankeliumi 9 : 31

Jotkut opettavat, että vain tiukka käsky Jeesuksen nimessä ja veressä toimii parannuksissa, mutta itse olen todennut käytännössä, että myös nöyrä rukous Jumalan puoleen auttaa yhtä lailla. Esimerkiksi päänsärkyni on parantunut sillä tavoin usein. Voi olla joskus tilanteita, jolloin vastausta ei heti tulekaan, mutta sen ei saa antaa lannistaa. Kukaan ihminen ei varmuudella tiedä, miksi on näin, mutta jos olet edes kerran saanut rukousvastauksen, se on merkki siitä, että sinua kuullaan taivaassa ja että Jumalalla on hyvä tahto sinua kohtaan. Jatka siis rukousta, vastaus tulee aikanaan. Jumalan hyvä tahto ei ole rajallinen tai kertaluontoinen, Jumala ei ole pihi. Hän ei rajoita apuaan, vaan saat rukoilla Jumalaa kaikkiin vaivoihisi ja ongelmiisi aina kun siltä tuntuu. Jumalan valtakunta on äärettömän rikkauden tyyssija, josta siunaukset eivät lopu kulumalla. Jumala on vain mielissään, että käännyt Hänen puoleensa kaikissa elämäsi asioissa. Taivaan Isän siunausta ja mukavaa joulun odotusta !

”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaisssa.” Paavalin kirje kolossalaisille 1: 14 – 20

Photo by Jonathan Borba on Pexels.com