Rukoile Jumalalta suoraa toimintaa

Olen seurannut eri kanavien kautta, kuinka seurakunnat nyt rukoilevat koronaviruksen ja ilmastonlämpenemisen asioissa. Olen huomannut, että pääosin rukoillaan Jumalalta seurausten lievittämistä, kuten voimia sairauteen. Ihan niinkuin Jumala ei pystyisi suurempiin tekoihin.

Rukouksessa voi mennä rohkeasti asian ytimeen ja pyytää Jumalalta suoraa toimintaa; Rukoillaan yhteisessä uskossa, että Kaikkivaltias pysäyttää koronaviruksen etenemisen: että Hän kuivattaa koko pahaisen viruksen olemattomiin, niin ettei sitä enää ole, eikä se tule takaisin enää koskaan. Jumalalta tulee pyytää tätä vaikutusta koko maailmaan, ei pelkästään meille suomalaisille. Kaikki mitä maailmalla tapahtuu, voi vaikuttaa myös meihin. Tämän voimallisen uskonrukouksen jälkeen rukoilemme pikaista parantumista sairaille ja lohtua läheisensä menettäneille. Ei siis riitä, että rukoilemme voimia sairauteen, vaan uskomme tulee ulottua korkeammalle, niin että rukoilemme nopeaa parantumista Jumalan ihmetekona. Rukoilemme viisautta sekä päättäjille että kansalaisille, jotta me kaikki osaamme toimia oikein tässä viruksentorjunnassa yhdessä Kaikkivaltiaan kanssa.

Ilmastonmuutoksen suhteen voimme pyytää Jumalalta yhtä suoraa toimintaa; Rukoilemme yhteisessä uskossa, että ilmastonlämpeneminen pysähtyy Jumalan suuresta voimasta. Pyydämme rukouksessa, että Jumala puhdistaa maan, vedet ja ilman saasteista. Pyydämme rukouksessa luonnon tasapainon palautumista ja eläinten ja ihmisten hyvinvointia. Pyydämme rukouksessa, että sateet sammuttavat metsäpalot ja että luonnonkatastrofit pysyvät poissa. Tämän jälkeen pyydämme rukouksessa voimia heille, jotka ovat menettäneet kotinsa ja perheensä katastrofien seurauksena. Pyydämme rukouksessa Jumalan ihmettä, että kovia kokeneet kansakunnat maailmassa pystyvät uudelleenrakentamaan yhteiskuntansa ja taloutensa pian kestävälle pohjalle. Pyydämme rukouksessa viisautta koko maailman päättäjille ja kansakunnille torjua ilmastonlämpenemistä omilla toimillaan yhdessä Kaikkivaltiaan voiman kanssa.

Rukouksia voi lausua omin sanoin, mutta uskon täytyy olla suurta, sillä Kaikkivaltias on suuri ja voimallinen auttamaan. Hänen luovuutensa on rajaton ja ulottuu yli ihmisjärjen käsityskyvyn. Emme saa madaltaa Jumalaa oman pienuutemme tähden. Maailmassa olisi moni asia paremmin, jos yhteinen uskomme ulottuisi vapaasti korkeammalle.

Olen itse kokenut satoja rukousvastauksia elämäni aikana ja olen huomannut, että Jumalan vastaus on ollut riippuvainen uskon määrästä, vaikka Jumalan armo ja rakkaus onkin se lopullinen suurin voima, joka rukoukseen vastaa. Ihminen itse ei voi aiheuttaa ihmeitä, kiitos kaikesta kuuluu Taivaan Isälle ja Jeesukselle, joka on meidän esirukoilijamme.

”Pitäkää usko Jumalaan. Totisesti, minä sanon teille: jos joku sanoisi tälle vuorelle: ’kohoa ja heittäydy mereen’, eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuisi. Sentähden minä sanon teille; kaikki mitä rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.”

Markus 11 : 22 – 24
Nämä ovat Jeesuksen, Jumalan Pojan sanoja ja Pyhä Evankeliumi.